maanantai 28. syyskuuta 2015

Neitoperho Bio Rexissä sunnuntaina 11.10.

Jos olisi pakko nimetä yksi suosikki kaikista näkemistäni kotimaisista elokuvista, valinta olisi yllättävänkin helppo. Auli Mantilan ohjaamassa Neitoperhossa (1997) kaikki elementit osuvat yhteen ja lopputulos on kerta toisensa jälkeen kiehtova teos.


Ansaitusti Jussilla palkittu Leea Klemola tekee huikean vimmaisen roolisuorituksen pakosalle lähtevänä Eevinä, jonka kohtaamiset tien päällä eivät meni ihan nappiin. Elina Hurmeen esittämä Ami-sisko oli ensimmäisiä avoimesti homoseksuaaleja hahmoja suomalaisessa elokuvassa. Lisää elokuvasta voi lukea Elonetistä.

Neitoperho on mahdollista nähdä Bio Rexissä sunnuntaina 11.10. klo 14. Kyseessä on osa tribuuttisarjaa, joka juhlistaa Lasipalatsin upeaa elokuvateatteria ennen kuin se menee remonttiin. Remontti taasen liittyy Amos Anderssonin taidemuseon laajentumiseen Lasipalatsin tiloihin. Tribuuttisarjasta lisää tapahtuman Facebook-sivulta.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Claire Denis Orionissa 29.9.–25.10.

Ensi viikolla alkaa Orionissa seitsemän elokuvan Claire Denis -retrospektiivi. Kyseessä on yksi arvostetuimmista ranskalaisista nykyohjaajista, yksi omista suosikeistani myös. Onnistuin näkemään homoeroottisen muukalaislegioonatarinan Beau travail (1999) tuoreeltaan ja pari vuotta sitten uudestaan valkokankaalta; se jättää edelleen vahvan tunteen pitkäksi aikaa.


Denis on erityisen hieno näyttelijöiden ohjaaja: Beau travail'n Denis Lavantin lisäksi mm. Isabelle Huppert tekee hienon suorituksen niin ikään Afrikkaan sijoittuvassa, karussa White Materialissa (2009). Suosittelen myös seitsemän vuoden takaista isä-tytär-tarinaa 35 rhums, joka kuuluu ohjaajan lämminhenkisimpiin. Perhetarinaa inspiroi japanilaismestari Yasujiro Ozun työt.

Sarjan esittely ja näytösajat KAVIn sivuilla

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Suuri Rakkautta & Anarkiaa -blogaus

Olen viime päivät käynyt läpi Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin (17.–27.9.) hengästyttävää katalogia. Paristakymmenestä jo näkemästäni elokuvasta poimin neljä suositusta, ja lisäksi listaan viisi ennalta kiinnostavaa elokuvaa.

Yksi huomio ensin: Naisista kertovat elokuvat ja naisten ohjaamat elokuvat ovat aina vaan vähemmistössä, myös festivaaleilla. R&A:ssa ei tänä vuonna ole gaalanäytösten ja avainelokuvien joukossa yhtään naisen ohjaamaa elokuvaa. Naisohjaajat puuttuvat myös mm. Indie Darlings from USA ja Maailmojen rakentajat -sarjoista. Eniten hämmästyttää, että Pohjolan huiput -sarjassa naisohjaajia on ainoastaan lyhärinäytöksissä – vaikka esimerkiksi Ruotsissa elokuva-alan tasa-arvoon on jo vuosia panostettu.

Monia kiinnostavia elokuvia festivaalilta toki löytyy, kannattaa käyttää aikaa ohjelmiston selailuun!

Sitten niitä suosituksia:


Espoo Cinén tapaan R&A tägää queer-teemaiset elokuvat, tässä linkki listaan. Ja tässä omat suositukseni niistä: 


Laura Bispuri, Sworn Virgin
Alba Rohrwacher tulkitsee herkällä tavalla albanialaista Markia, joka teininä vihittiin mieheksi paikallisen "vannoutuneiden neitsyiden" perinteen mukaan. Kirjoitin elokuvasta katalogitekstin, joka löytyy yo. linkistä.

Lina Mannheimer, The Ceremony
Dokumentti ranskalaisesta pitkän linjan dominasta, yli 80-vuotiaasta Catherine Robbe-Grillet'stä (aka Jeanne de Berg). Haastattelin festivaaleilla vierailevaa ohjaajaa festivaalin lehteen. Hän on ajatellut aihettaan syvällisesti, joten elokuvan jälkeisestä keskustelusta tulee varmasti kiinnostava.


Peter Strickland, The Duke of Burgundy
Tyylikäs ja tyylitelty elokuva kertoo sadomasokistisessa suhteessa elävästä naisparista huumaavalla tavalla. Naisten välinen monitulkintainen leikki herättää varmasti keskustelua näytöksen jälkeen.

Justin Simien, Dear White People
Satiirinen indiehitti kuvaa mustien ja valkoisten nuorten suhteita mustien näkökulmasta. Yksi päähenkilöistä on homo (kuvassa keskellä), ja tapetilla on erityisesti identiteetin rakentaminen suhteessa yhteisöön.

Näkemättä, mutta vaikuttavat kiinnostavilta:


Alanté Kavaïté, The Summer of Sangaile
Tätä tyttörakkauselokuvaa katalogiteksti kuvailee "Liettuan omaksi Adèlen elämäksi" ja ohjaaja on tulossa vieraaksi.

Paul Weitz, Grandma
Veteraaninäyttelijä Lily Tomlinin roolisuoritusta jenkki-indiessä on kehuttu. Tomlin esittää boheemia mummoa, jonka naisystävä on kuollut ja joka päätyy road tripille lapsenlapsensa kanssa.

Carol Morley, The Falling
Tytöt pyörtyilevät toistensa päälle englantilaisessa sisäoppilaitoksessa. What more do you need?


Sebastián Silva, Nasty Baby
Chileläisohjaajan Brooklyniin sijoittuva elokuva ei kuulosta siltä perinteiseltä homopari-hankkii-lapsen-elokuvalta: "Pitkään elokuva on yhtä söpö kuin Freddyn kissa, sitten se testaa katsojan sietokykyä myös sen suhteen, voiko tätä pitää komediana ja voiko näistä päähenkilöistä edes pitää. Variety kutsui poliittisesti epäkorrektia elokuvaa suorastaan rumaksi."

Abel Ferrara, Pasolini
Willem Dafoe tulkitsee kontroversiaalia italialaisohjaajaa amerikkalaisen Abel Ferraran elokuvassa, joka sijoittuu elokuvan Salò eli Sodoman 120 päivää valmistumisen aikaan.

lauantai 5. syyskuuta 2015

Feministinen elokuvafestivaali Ääriviivoja 3.–4.10.

Nykytaideorganisaatio Checkpoint Helsinki tuottaa lokakuun alussa WHS Teatteri Unionissa Ääriviivoja-festivaalin. Kyseessä on "kaksipäiväinen feministinen elokuvafestivaali feat. live-talkshow, joka mietiskelee kollektiivien muistia, kollektiivista muistia ja kollektiivista muistinmenetystä."

Tapahtuman kuraattoreina toimivat Silta-kollektiivin Maryan Abdulkarim ja Pauliina Feodoroff. Antirasistisen feminismin parissa toimiva Abdulkarim on ajankohtainen myös Radio Helsingin uuden Abdulkarim & Saarikoski -keskusteluohjelman myötä.

Ohjelmasta nettisivuilla mainitaan neuvostoliittolainen mykkäelokuva Babi Riazanskie (Ryazanin maalaisnaiset, 1927). Checkpoint Helsingin Facebook-sivulla on myös alustava elokuvalistaus:
  • A Comedy in Six Unnatural Acts, Jan Oxenburg, 1975 USA 
  • A Place of Rage, Pratibha Parmar, 1991 UK 
  • A Tribute to Black Women (They don't get a chance), A Carney, B Phillips, 1986 UK
  • Burden of Dykes, Anne Chamberlain, 1995, USA 
  • Hidden Faces, Kim Loginotto, 1996 UK 
  • In Nomine Domini (In the name of the lord), Monique Renault/ Vruchtboom, 1982 NL 
  • Lesbian Bed Death – Myth or Epidemic? Stacey Folies, 1994 US 
  • Peasant Women of Ryazan (Babi Riazanskic), Olga Preobrazhenskaya, 1927 USSR 
  • Scuola Senza Fine (School without End), Adriana Monti, 1983 Italy 
  • Sweet Sugar Rage Sistren Theatre Collective, 1985 Jamaica 
  • Who takes the Rap – Immigration, Lai Ngan Walsh women and the Law Collective, 1986 UK
HQFEB on luonnollisesti AIVAN PÄHKINÖINÄ tästä tapahtumasta.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Andy Warholin Chelsea Girls Orionissa 5.9.

Orionissa on lauantaina 5.9. klo 19 harvinaislaatuinen tilaisuus nähdä 60-luvun queer-ikonin ja supertähden Andy Warholin yhdessä Paul Morrisseyn kanssa ohjaama Chelsea Girls (1966). Elokuva on tarkoitettu esitettäväksi tuplaprojisointina filmiltä eli käytännössä sitä ei voi televisiosta tai näytöltä edes katsoa.

Mitä on luvassa? Jonas Mekas luettelee: "Rakastavaisia, huumausaineiden orjia, homoseksuaaleja, lesboja, heteroseksuaaleja, surullisia hauraita tyttöjä ja kovia taffeja tyttöjä; hiljaisia keskusteluja, joutenoloa, puhelinkeskusteluja, ajan tappamista; seuraleikkejä, huumausaineleikkejä, seksileikkejä."

Chelsea Girlsin projisoinnista vastaava Mika Taanila kertoo tässä haastattelussa lisää syitä tulla paikalle lauantaina.

PS. Elokuun lopulla mainostin Artova Film Festivalin Jack Smith -näytöksiä. Tuolta Andy Warholin aikalaiselta nähdään useampiakin elokuvia Artova Kinon sarjassa, jossa on mukana myös teoksia Ken Jacobsilta. Facebook-tapahtumasta saa lisätietoa.